MarrasAho

Tallin esittely

Tilan historiaa

Marrasahon tilalla on Kalkkivuoren kylässä pitkät perinteet. Se on kulkenut Marrasahon suvun omistuksessa jo 1800-luvulta asti, kunnes tilan vanhan isännän, Esko Marrasahon kuoltua se myytiin Ahonlaidan perheelle. Vanhalla Eskolla ei ollut lapsia, ja ainoa Marrasahon nimeä kantava suvun jäsen, Eskon sisko Martta Marrasaho asuu nykyään Kalkkivuoren kylän palvelutalossa. Hänen lapsensa ottivat isän nimen ja muuttivat Helsinkiin, jättäen Marrasahon suvun kuihtumaan. Jos Martalta kysyy tilan historiasta, häneltä voi kuulla paljon tarinoita suvun vaiheista ja tilan entisestä loistosta.

Entinen, nyt jo lahonnut päärakennus sijaitsi suon ja järven välisellä kaistaleella. Nykyään alue on vettynyt, eikä siellä juuri enää kävellä, lukuun ottamatta vanhan päärakennuksen osittain sammaleeseen vajonnutta kivijalkaa etsimään eksyneitä kylän nuoria.

Nykytilanne

Nykyinen päärakennus sijaitsee kauempana suosta, tilan pohjoisella laidalla lähellä isoa tietä. Ahonlaitojen ostettua tila he remontoivat talon ja rakentivat pihapiiriin suuret tilat hevosenpitoon. Talleja on kaksi; 10-paikkainen oritalli ja 11-paikkainen tammatalli. Tammatallin viereen on hiljattain rakennettu myös viisipaikkainen pihatto nuoria hevosia varten.

Pihapiiriin kuuluu myös suuri ratsastuskenttä ja avara maneesi kahvioineen ja katsomoineen. Marilla on silmää yksityiskohdille, ja piha on siistitty ympäröiviä metsäalueita myöten. Pihaa koristavat hienot istutukset ja valkoiseksi maalatut aidat. Ympäröivä metsä on pääasiassa synkkää kuusistoa, jonka seassa kasvaa muutamia mäntyjä.

Pihapiirin lisäksi Ahonlaidat rakennuttivat tontin kaakkoislaitaan leveän, hyväpohjaisen ratsastusreitin, joka kiertelee metsikössä muutaman kilometrin. Tilaan kuuluu myös hevosten uittopaikka pihatien päässä.

Ahonlaitojen mukana tilalle muutti suuri hevoskatras perheen edelliseltä ratsutilalta. Marin vanhemmat kasvattivat suomenhevosia lapsuudenkodissaan ja nainen jatkoi heidän kasvatustyötään hevostalouden tutkinnon suoritettuaan. Oskari on Marin ainoa lapsi, ja poika tuli hevosmaussaan enemmän isäänsä, josta Mari hiljattain erosi. Niinpä Marrasahossa kasvatetaan suomenhevosten lisäksi myös puoliverisiä, ja haasteita rakastava Oskari on ostanut talliin myös muutaman erikoisemman rodun edustajan.

Omistajaperheen lisäksi tallilla pyörii ratsuttaja ja valmentaja Liisa, joka on kolmekymppinen, ratsastuksenohjaajan tutkinnon käynyt pitkän linjan hevosnainen. Tallissa puuhaa neljänkympin paremmalla puolella oleva Tapio, joka on huumorintajuinen, kiltti hevosmies ja vastaa tallitöistä ja hevosten perushoidosta. Kengityspuolen hoitaa Tapion lisäksi Kalkkivuoren paras ja ainoa kengittäjä, Mikko, jonka toimialue ylettyy myös muutamaan naapurikuntaan.

VIRTUAALITALLI | Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by Melissa & Milja  |  Ulkoasun kuvat © Helena [VRL-02890]